Pimeänpelkääjä

Levähdystauko

Tiistai, 20. päivä Toukokuuta | Vuosi: 2008 | Kellonaika: 18:54

Viimeinkin asiat ovat järjestyksessä. Oikeasti, kaikki.

Stressi on ainakin osittain lentänyt romukoppaan, ja uskaltaisin veikata, että kotisivurintamalla nähdään jotain uutta vielä ennen kesäkuuta. Tässä vaiheessa kyse on enää tahdosta.

Osiossa Muu tietokonehömppä, Kotisivut, Elämä | 1 kommentti »


PhpBB3 ja uusi teema

Sunnuntai, 18. päivä Toukokuuta | Vuosi: 2008 | Kellonaika: 18:05

Miksi, voi miksi PhpBB:n oletusteemassa on viestiketjussa kirjoittajien tietojen oltava äärimmäisenä oikeassa laidassa? Kun oletusteeman leveyttä ei edes ole rajattu mitenkään, kirjoittajien tiedot huitelevat kilometrin päässä takaviistossa ja lukemisesta tulee yhtä tuskaa. On todella rasittavaa ja silmät nyrjäyttävää puuhaa kurkottaa aina oikealle nähdäkseen, kuka on kirjoittanut viestin X tai Y.

Joku perusteli minulle uutta ratkaisua sillä, että on helpompi keskittyä oleelliseen, kun ei näe heti viestien kirjoittajia. Hienoa, laitetaan saman tien kaikkien kirjailijoidenkin nimet ainoastaan kirjojen takakanteen ja vielä eläimellisen pienellä präntillä, niin kukaan ei vahingossakaan valitse lukemistaan sen perusteella, kuka sen on kirjoittanut! (Mitä sitten, jos ihmisiltä jää lukematta lempikirjailijan uusin mestariteos.) Ja hei, poistetaan kirjoista saman tien kannetkin ja ladotaan ne vain riviin, niin saadaan aikaan sama efekti kuin uudessa PhpBB:n oletusteemassa: eri kirjoittajien tekeleitä ei erota toisistaan, kaikki ovat samaa väriä. Jos kirjoittajan tiedot olisivat oikeassa paikassa eli vasemmalla, saattaisi olla jonkinmoisia mahdollisuuksia erottaa, missä yksi viesti loppuu ja toinen alkaa.

Makasin tänään kaksi tuntia sängyn pohjalla silmämigreenistä ja infernaalisesta silmäsärystä kärsien yritettyäni käyttää uutta PhpBB:n oletusteemaa viidentoista minuutin ajan. Tiedänhän minä, että minun näköni ei ole normaali, mutta silti. Ihan kuin joku olisi repinyt silmäni irti takkapihdeillä.

Osiossa Muu tietokonehömppä | 1 kommentti »


Siipimies varastaa ajatukseni

Perjantai, 16. päivä Toukokuuta | Vuosi: 2008 | Kellonaika: 16:44

Ne penteleet laskivat historian yo-kokeeni pisteitä niin roimasti, että vahva L romuttui E:ksi. Ironista sinänsä, että kun vielä täydellisesti munaamani äidinkielen arvosana nousi muutamalla pisteellä ylöspäin, kokonaispisteeni yliopiston pääsykokeita ajatellen nousivat. LEEMM muuttui EEEEM:ksi, mikä ei näin jälkikäteen ajatellen ole ehkä sittenkään niin huono vaihtokauppa.

Asiasta kukkaruukkuun, Eoin Colferin uusin tekele Siipimies nököttää yöpöydälläni odottaen luetuksi tulemista. Minkäköhänlainen se on lukukokemuksena, lähempänä Supernaturalistia vai Toivomuslistaa? Viljeleekö se samanlaisia huvittavia henkilöhahmoja kuin Artemis Fowleissa esiintyvä Foaly tai Supernaturalistissa hääräävä Cosmo? Millainen maailma Siipimiehen takana on, enemmän teknologiaan vai taikuuteen keskittynyt? Rakastan Colferin kirjoitustapaa ja hänen luomiaan maailmoja, enkä kerta kaikkiaan jaksaisi odottaa, että pääsen lukemaan lisää hänen tekstiään.

Pääni ei kuitenkaan vain anna periksi juuri nyt. Olen viimeisen viikon lähinnä tärissyt ja mököttänyt työhuolien aiheuttaman stressin (ja töissä sattuneen välikohtauksen) takia, enkä ole saanut luettua mitään. Yritän kovasti tyrkkiä yliopiston pääsykoekirjoja romaanien edelle, mutta mieleni tuntuu ajelehtivan kuin pesusieni aavassa valtameressä. En ole saanut keskitettyä energiaani oikein mihinkään, paitsi ehkä Stephenie Meyerin Houkutukseen viime tiistaina. Kunpa minun pääni kestäisi paremmin stressiä ja painetta!

Tunnun olevan muutenkin tällä hetkellä vähän heikoilla jäillä. Minun on vaikea sisäistää ajatusta siitä, että lukio on loppunut; ihan kuin olisin yhtenä päivänä vain lakannut menemästä sinne. Minun on hankala ajatella, että aloitan syksyllä yliopistossa, jos käy hyvin. Etten näe lukiotuttaviani enää, ainakaan kovin pian. Koko työpaikkaepisodi tuntuu suorastaan absurdilta, ja kaikki tämä stressi… äh. Ihan kuin joku muu eläisi minun elämääni. Ja lakkiaiset. Voi ei. Minä maksaisin mitä tahansa, jos voisin lintsata lakkiaiset. Minulla on jotenkin niin typerä ja naiivi olo.

Valvoin viime yönä viiteen vain miettien. En ajatellut mitään erityistä, kunhan murehdin ja märehdin asioita, joille en voi mitään. Kaivoin lopulta mp3-soittimeni esiin rauhoittuakseni, ja nukahdin Aquan Goodbye To The Circusin kertosäe mielessäni.

Goodbye to the circus
We hope you enjoyed the show
Now it’s nearly at the end
But it will be back, you know.

Osiossa Elämä | 1 kommentti »


Minäkin

Tiistai, 13. päivä Toukokuuta | Vuosi: 2008 | Kellonaika: 13:19

Blogilistan paljon puhutut uudet käyttäjäehdot saivat minutkin pakenemaan. Enkä tosiaan näyttäisi olevan ainoa. Onko se mikään ihme, kun uudet käyttöehdot sisältävät täysin absurdeja kohtia?

Täytyy syynätä Blogispottia tarkemmin.

Osiossa Muu tietokonehömppä | Kommentteja: 5 »


Blogilista

Sunnuntai, 11. päivä Toukokuuta | Vuosi: 2008 | Kellonaika: 13:43

Uusi Blogilista. Mitä siihen sanoisi ilman, että kuulostaisi säädyttömältä?

No, jos yritetään olla asiallisia, niin ulkoasu on kauniisti ilmaistuna aneeminen. Siis todella sanan konkreettisimmassa merkityksessä aneeminen. Se pieni satunnainen sininen läiskä siellä täällä ei todellakaan pelasta yhtään mitään, puhumattakaan parista vihreästä laatikosta. Blogilistan entinenkin ulkoasu oli jokseenkin onneton, mutta nykyinen näyttää lähinnä siltä, kuin joku olisi repäissyt 80-luvulla julkaistusta mustavalkoisesta tilastokirjasta kaikkein harmaimman ja rupuisimman taulukon ja värittänyt hennosti puuvärillä päälle. Tyylistä ei ole tietoakaan.

Päivittyneiden blogien lista on niin ikään pilattu. Miksi, voi miksi sinne on pitänyt survoa pätkä jokaisen blogin uusimmasta kirjoituksesta? Minä näen kyllä sen ensimmäisen rivin muutenkin, kun käyn kurkkaamassa päivittyneet blogit. Päivittyneiden blogien listassa pienet lainaukset vain rikkovat kokonaisuuden ja tekevät listasta ruman näköisen. Ei parin sanan lainauksista ole mitään iloa! Entinen päivittyneiden blogien lista oli yksinkertainen ja siisti - siis toimiva.

Blogit eivät muuten muutu Päivittyneet-listalla luetuiksi, vaikka niitä klikkaisikin. Kaikki blogit on merkittävä luetuiksi käsin. Taannoin lista myös väitti, että kaikilla blogeilla oli 46 tilaajaa. Hip hip, ja hurraa.

Ja on vielä pakko tarttua Blogilista etusivulla komeilevaan ilmoitukseenkin, jonka mukaan palvelussa voi yhä esiintyä satunnaisia haamupäivityksiä päivityksen johdosta. Päivityksen johdosta? Just joo, palvelussahan ei ole ollut haamupäivityksiä päivittäin kuin viimeisen kahden vuoden ajan. Aika aikaisin aloittivat päivittämisen, mikäli haamutapaukset ovat tosiaan sen aiheuttamia.

Entä sitten tämä profiilisössiminen? Miksi ihmeessä minä haluaisin jakaa seuraamieni blogien listan julkisesti muiden kanssa? Blogilista on minulle ensisijaisesti blogien seuraamista, ei omien lukutottumusteni kuuluttamista varten. Minua henkilökohtaisesti kyrsii aika tavalla, että palvelussa, jonka ensisijainen tarkoitus on vain blogien seuraaminen, aletaan yhtäkkiä leikkiä jotain elämää suurempaa sosiaalista verkostoa ja kysellä muiden palveluiden käyttäjätunnuksia. Todella, siis todella - Jaikulla, MySpacella, Flickrillä, del.icio.usilla, Diggillä, Facebookilla, Last.fm:llä, LinkedInillä, StumbleUponilla, Tumblrilla, Twitterillä, Youtubella ja Irc-gallerialla ei todellakaan pitäisi olla mitään tekemistä blogilistan käyttäjätunnukseni kanssa! Se on lista blogien seuraamista varten, ei mikään saamarin sosiaalinen verkosto tai kahvisumppila.

Vaan taitavat nämä “sosiaaliset verkostot” olla nykyään niin trendikkäitä, niin trendikkäitä, että puhtaasti muuhun tarkoitetusta Blogilistastakin pitää kääntää sellainen vaikka väkisin. Pian Blogilistalla voi arvatenkin myös seurata tuoreimpia uutisia, jutella kavereiden kanssa, jakaa tiedostoja ja esitellä omia kuviaan, luoda käyttäjäryhmiä sen mukaan, millaisista asioista on kiinnostunut, arvostella muiden pärstäkertoimia, esittää mielialansa reaaliaikaisesti hymiöillä ja vertailla raidallisten sukkien neuloskuvioita. Eikä saa unohtaa päivittäisiä kurpitsanistutusvinkkejä ja säätietoja, jotka on räätälöity juuri sinulle sen mukaan, millaisista blogeista olet kiinnostunut. Ja kaikki tämä vastustamattoman ihanassa ja säälittävän minimalistisessa paketissa, joka olisi saanut funkkismestari Alvar Aallonkin yrjöämään.

…en tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa.

Osiossa Muu tietokonehömppä | 1 kommentti »



 « EdellisetSeuraavat » 

On päiviä, jolloin me kaikki pelkäämme pimeää.

Pimeänpelkääjä © Anda 2003-2006. WP / NA.