Pieni paperikauppaIkuinen yö kuulostaa hyvältä
Olen matkannut autolla viimeisten neljän päivän aikana noin 800 kilometriä, ensin Tampereelle yliopiston pääsykokeisiin ja sitten Turun saaristoon lataamaan akkuja. Näistä ensimmäinen oli lähinnä jään tökkimistä kepillä, en minä Tampereelle tule pääsemään, en edes lukenut kirjoja; jälkimmäinen taas oli enemmän kuin tarpeen, jotta sain itseäni jälleen niskasta kiinni.
Lupasin itselleni saattaa kotisivuprojektini kuntoon ensin maaliskuun loppuun, sitten huhtikuun puoliväliin, toukokuun alkuun, kesäkuun alkuun… Mutta maaliskuun lopulla alkoivat keikkatyöt, huhtikuussa päivät kuluivat yliopiston pääsykokeisiin lukiessa, toukokuussa alkoi ylioppilasrumba ja kesäkuun alussa työt, ja koko ajan pääsykokeet vaanivat taustalla kuin joukko tyytymättömiä aaveita, joiden janoa ei mikään maallinen juoma kykene sammuttamaan. Olin joka päivä jo aamulla herätessäni väsynyt, töistä palatessani uupunut, kirjan avatessani kuollut kuin Tyynen valtameren yli uiva sammakko. Minulla oli koko ajan se äärimmäisen ahdistava tunne, ettei vuorokaudessa ollut tarpeeksi tunteja, ja jos olikin, olin liian väsynyt hyödyntämään niitä. Koko ajan korvieni välissä möyrivät sellaiset hirviöt kuin verbaalisubstantiivit, indefiniittipronominit ja adjektiiviattribuutit, ja tauotta silmäni vastaanottivat ylitsevuotavan paljon informaatiota ja nippelitietoa. Pääsykokeita edeltävänä päivänä vedin silmämigreeniini yliannoksen särkylääkettä ja vietin neljä tuntia vessassa oksentaen. Kokeiden jälkeisenä perjantaina tein töissä kirjaimellisesti kahden ihmisen työt ja juoksin kotiin myöhässä pakkaamaan laukkuani.
Kaksi ja puoli tuntia autossa ja reilu tunti veneessä. Sen verran kesti matka ystäväni saarelle, jonka pitkän ja epäilemättä monimutkaisen ruotsinkielisen nimen olen ehtinyt jo moneen kertaan unohtaa. Se oli hieno männikköinen saari, jonka kyljessä oli emäsaari, sinne vei tie, siellä oli kauppa ja posti, mutta tietä pitkin ei päässyt suon yli asutuksen luo. En käynyt ihmisten ilmoilla, ainoastaan yhteysaluksen laiturin vieressä ihmettelemässä alueen karttaa (du är här) ja keräämässä tupasvillaa. Suihkua ei ollut, vesi maistui raudalta, ulkohuussissa oli iso läjä vanhoja Aku Ankkoja. Aitan patja oli kova, makasin sillä ja nauroin. Paljaiden kalliorantojen, puolukanvarpujen ja mäntymetsän kätköissä oli siellä täällä kätkössä suonsilmiä.
Olisin halunnut jäädä sinne. Meri näkyi ikkunoista, sen suolaisuuden tunsi, se sai unen maistumaan tavallista paremmalta. Makasin puolille päivin aitassa ja kuuntelin lintuja. Ihmiset puhuivat keskenään ruotsia, minä en ymmärtänyt kuin satunnaisen sanan sieltä täältä. Aina silloin tällöin sisäpuhelin soi.
Loppukesäksi minulla ei ole mitään suunnitelmia. Ei todellakaan mitään. Paitsi töitä. Sain viimeinkin pääkoppani nollattua ja taas jostakin projektinsyrjästä kiinni. Yliopiston pääsykokeiden tulokset tulevat kuukauden kuluttua, ja niitä odotellessa voin viimeinkin napata kotisivuni puristusotteeseen ja tehdä ne valmiiksi. En vauhdilla ja tehokkuudella, vaan rauhallisuudella. Minulla ei ole kiire. Ei enää.
Ja jos en pääse yliopistoon ensimmäisellä yrittämällä, minulla on vielä vähemmän kiire. Ah, autuas rauha.
Lähetetty Sunnuntaina, 15. Kesäkuuta 2008 kello 23:12. Osion Mietteitä, Elämä alla. Kommentointi ei ole sallittu.
Pieni paperikauppaIkuinen yö kuulostaa hyvältä
On päiviä, jolloin me kaikki pelkäämme pimeää.
Minne oikein hait, jos tulokset tulevat vasta heinäkuun puolella? Toivottavasti sinua onnistaa sisäänpääsyssä, itse jouduin viettämään tahtomattani välivuoden. Ei se oikeastaan ollut kovin huono juttu, näin jälkeenpäin ajatellen, opin vähän nöyryyttä ja sain viettää hienon vuoden stressaavan lukion ja luultavasti vielä stressaavamman yliopiston välissä. Tänä keväänä onneksi sain haluamani opiskelupaikan :)
Kesäkuu 29, 2008 kello 23:25Minttuu, hain ihan Helsingin yliopistoon (ja Tampereelle) opiskelemaan suomea. Molempiin tulevat tulokset vasta heinäkuun puolella.
Heinäkuu 1, 2008 kello 20:12