Viisi vuottaOlen joko idiootti tai masokisti
Huollosta ei ole vieläkään kuulunut mitään. Sinällään raivostuttavaa, etten voi jatkaa projektejani, ennen kuin saan tietokoneeni takaisin ja tiedän, miten paljon on menetetty.
Sitä paitsi minun piti alun perin tyhjentää koko Pimeänpelkääjä vappuna ja aloittaa koko blogi alusta, mutta koneeni posahdus romutti suunnitelmani (ja siinä sivussa myös Pimeänpelkääjän uuden ulkoasun). Nyt tämä vanha versio roikkuu netissä kuin kuollut rotta.
Kaiken lisäksi jo muutaman viikon kestänyt yhteiseloni Windowsin kanssa ei ota enää luonnistuakseen. Tahdon huollossa lojuvan koneeni takaisin.
Olen kuin kakara, jolta on viety tikkari. Voisin tietenkin sanoa, etten minä edes pidä tikkareista, mutta se ei ole totta.*
Sain luettua yliopiston pääsykoekirjat kertaalleen läpi. Sain hieman itsevarmuutta lisää lueskellessani vanhoja pääsykoetilastoja ja huomatessani, että olisin päässyt viime vuonna yhteispisteiden perusteella teoriassa sisään, jos olisin saanut pääsykokeesta noin kolmasosan oikein. No, oikeastihan ne eivät ota sinne ketään, jonka pistemäärä ei ole vähintään 40 %. En ole kuitenkaan enää huolissani siitä, että ylioppilaskokeeni menivät pieleen, koska näyttää siltä, että noistakin arvosanoista on tarpeeksi apua sisäänpääsyssä. Jos saan alimman hyväksyttävän pistemäärän pääsykokeesta, minun pitäisi päästä sisään.
Painotan sanaa pitäisi.
Huomasin myös, että lainaamallani Tampereen yliopiston pääsykoekirjalla on vain viikko laina-aikaa jäljellä, eikä kirjasto anna minun varata sitä uusiksi, koska se on jo minulla lainassa. (Eikä uusia lainaa, koska kyseinen kirja on varattu.) Arvatkaa vaan, kuka ei ole vielä edes avannut sitä.
Sen sijaan olen viime päivinä hauskuuttanut (tai kiduttanut, riippuu näkökannasta) itseäni Douglas Adamsin Linnunrata-trilogialla (kyllä, se on trilogia jossa on viisi osaa). Rehellisesti sanoen en oikein päässyt kärryille, miksi siitä on vauhkottu niin paljon. Linnunradan käsikirja liftareille ei tehnyt minuun minkäänlaista vaikutusta, ja luin trilogian loput neljä osaakin vain siksi, että ne oli sidottu yhdeksi isoksi kirjaksi. Minulla on sellainen pikku pakkomielle, etten voi jättää yhdenkään kirjan lukemista kesken**, ja tässä tapauksessa viisiosainen trilogia oli vain yksi paksu kirja.
Luin myös kuusi Darren Shan -sarjan ensimmäistä osaa. Enempää ei ole suomennettu. Toisin kuin useimmat tuttavani, en pitänyt sarjan ensimmäistä osaa parhaana vaan pikemminkin tylsänä. Luin kuitenkin loputkin osat, koska arvelin niissä olevan enemmän vampyyrimeininkiä. Harmistuin, kun nuoriherra Shan selvisi hengissä.
Minä pidän vampyyreistä. Ihan totta. Sillä, että toivon hartaasti Darren Shanille käyvän kalpaten, ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että pidän verenimijöistä. Voisin joskus listata tänne listan parhaista tietämistäni vampyyrisarjakuvista, vaikka suurin osa niissä esiintyvistä vampyyreistä onkin homoja.***
* Artemis Fowl ei pidä tikkareista. Kysykää vaikka Eoin Colferilta. Tai lukekaa Colferin kirja Artemis Fowl.
** Itse asiassa tämä ei ole totta. Olen jättänyt elämäni aikana kolme kirjaa kesken: ensimmäinen oli Valittujen palojen lintukirja, toinen ruotsinkielinen Muumi-kirja ja kolmas Viivi Hyvösen Mahlaa suonissaan. Ensimmäisen jätin kesken, koska kirja katosi, toinen oli kirjoitettu kielellä, jota en ymmärrä (ja koulun ryhmätyön aikaraja umpeutui), ja kolmas oli kerta kaikkiaan vain huono.
*** Miksi ihmiset reagoivat aina hassusti ja alkavat tehdä kummallisia ilmeitä, kun keskustelu kääntyy homovampyyreihin?
Lähetetty Lauantaina, 3. Toukokuuta 2008 kello 16:15. Osion Elämä alla. Kommentointi ei ole sallittu.
Viisi vuottaOlen joko idiootti tai masokisti
On päiviä, jolloin me kaikki pelkäämme pimeää.