Pimeänpelkääjä

 Kestohymy ja sen asettamat odotuksetOodi melankolialle 

Aikaani syödään

Perjantai, 4. Tammikuuta | Vuosi: 2008 | Kellonaika: 17:28

Minä kirjoitan kevään ylioppilaskirjoituksissa viisi ainetta. Syksyllä kirjoitin kaksi. Koko kesän olin raskaissa töissä, enkä jaksanut tehdä nukkumisen lisäksi oikein mitään. Syksy meni lastenkirjaa kirjoittaessa ja kuvittaessa (että minä rakastan päiviä, jolloin vietän koululla 11 tuntia putkeen ilman ruokaa!).

Minun vapaa-aikaani nakerretaan. Selkeästi. Vääjäämättä. Mitä ilmeisimmin.

Olen koettanut saada projektejani eteenpäin. Hitaasti. Päättäväisesti. Ja varmasti.

Olen saanut niitä eteenpäin. Hitaammin. Vähemmän päättäväisesti. Väsyneenä.

Minulta on myös kyselty, milloin mikäkin valmistuu. Jaa-a. Harvinaisen hyvä kysymys.

1) Mediadiplomiprojektini eli Mörkövuori -niminen lastenkirja on puolen vuoden työn jälkeen kirjoitettu, kuvitettu ja sidottu käsin kirjaksi. Arvioijat arvioivat mediadiplomityöni tammi-helmikuun aikana, jonka jälkeen minun on tarkoitus julkaista Mörkövuori Shinatrya.netissä digitaalisessa muodossa sekä ottaa siitä pieni omakustannepainos.

Omakustanteesta ei ole vielä kovin tarkkaa tietoa: auki on esimerkiksi se, tuleeko siitä pehmeä- vai kovakantinen. Painoksen on tarkoitus olla pieni, täsmälleen niin suuri kuin mitä kysyntää on. Tällä hetkellä kahdeksan ihmistä on ilmaissut halukkuutensa saada oma kappaleensa Mörkövuoresta. Olipa kirja sitten pehmeä- tai kovakantinen ja painos miten pieni tahansa, yhden kappaleen hinnaksi muodostuu joka tapauksessa postikulujenkin kanssa korkeintaan 15 euroa (todennäköisesti vähemmän). Sivuja tekeleessä tulee olemaan 52.

Mikäli tuntuu siltä, että joku muukin haluaa oman kappaleensa Mörkövuoresta, minua saa kolauttaa halolla. Kuvia ja tekstipätkiä saa toki myös pyynnöstä katseltavaksi. (En laita tekelettä kokonaisuudessaan julkiseen levitykseen, ennen kuin mediadiplomini on arvioitu. Pari kuvaa voi löytää DeviantArtista: 1, 2, 3.)

Kirjan takakansiteksti näyttää alustavasti kutakuinkin seuraavalta.

Mörkövuori on satu Lapissa asuvasta mörönpennusta, joka nukkuu eräänä keväänä pommiin ja lähtee pohjoisen valoisaa kesää pakoon etelääkin etelämmäs, Mörkövuorelle. Se pakenee kintereillään juoksevaa kevättä lentävällä chippendale-tarjottimellaan niin nopeasti kuin vain pystyy ja saapuu eräänä tähtikirkkaana yönä eräälle suurelle eteläiselle saarelle, jota kutsutaan Madagaskariksi. Siellä otus tapaa kerrassaan eriskummallisen pienen lepakon, joka on siitä erikoinen, ettei osaa lentää…

2) Uusi Menthal27 on edelleen pahasti kesken, mutta edistystä on tapahtunut. CSS-osio on yhtä sivua vaille valmis, XHTML-osiosta puuttuu pari sivua. Usein kysytyt kysymykset on valmis, hakukone toimii, linkkikirjasto on valmiina, ulkoasu toimii ja on valmis, sivujen osoiterakenteet on määritetty ja domainosoite ostettu ja toiminnassa. Myös ison läjän merkkien koodeja sisältävä sivu, info-osio sekä pari muuta pikkusivua ovat valmiina.

Mitä sitten puuttuu?

  • HTML-osio. Tämä tulee sisältämään suurimmalta osin samoja elementtejä kuin XHTML-osio, joten tähän ei toivon mukaan tarvitse uhrata liikaa aikaa.
  • Iso läjä XHTML:n attribuutteja. En ole vielä päättänyt, laitanko kaikki attribuutit niitä käyttävien elementtien yhteyteen, vai laitanko niiden yhteyteen vain tärkeimmät ja listaan kaikki loput erilliselle sivulle erittelyineen. Tämä vienee aikaa.
  • Artikkelit ja pienet oppaat. Näitä ei vielä ole, ja näiden kirjoittaminen vie todennäköisesti aikaa. Punnitsen näiden määrää ja painoarvoa todennäköisesti vielä pariin kertaan.
  • Foorumin ulkoasuteema. On todennäköisesti rakennettavissa muutamassa päivässä.
  • Javascript-osio. Ei todennäköisesti vie tuhottomasti aikaa, sillä aion esitellä vain alkeet sekä muutamia toimintoja.
  • Värit-osio. Tehtävissä nopeastikin.

3) Pimeänpelkääjän uusi ulkoasu on pientä hiontaa vaille valmis ja otettaneen käyttöön tammikuun aikana.

4) Shinatrya on ollut jäähyllä jo jonkin aikaa. Uusi ulkoasu on tarkoitus väkertää sitten, kun Pimeänpelkääjä on pois alta ja Menthal27 edistynyt.

Lähetetty Perjantaina, 4. Tammikuuta 2008 kello 17:28. Osion Shinatrya, Pimeänpelkääjä, Mietteitä, Et edes halua tietää, Kotisivut, Menthal27, Elämä alla. Kommentointi ei ole sallittu.


 Kestohymy ja sen asettamat odotuksetOodi melankolialle 

2 kommenttia

  1. S

    Abikevät on kiireinen, siitä ei pääse mihinkään. Mitkä aineet muuten kirjoitit/kirjoitat syksyllä/nyt keväällä ja miten syksyn kirjoitukset menivät? (Ressulaisuudesta voin toki ennakoida vähän vastausta tuohon edeltävään)

    Onnea kirjoituksiin.

  2. Kirjoitin syksyllä englannin ja historian. Molemmat menivät penkin alle (historia E ja englanti M), kun päätin kesällä lukemisen sijaan tehdä enemmän töitä. Uusin molemmat kokeet nyt keväällä, tavoitteena olisi saada historiasta L ja englannista E. Kirjoitan noiden lisäksi keväällä uskonnon (toivon E:tä), äidinkielen (tavoittelen L:ää) ja pitkän matikan (C tai M olisi kiva).

    Tällä hetkellä näyttää siltä, että ainakin englannin saan korotettua haluamaani arvosanaan, kuunteluissa kun kävi jotain uskomatonta ja sain pisteitä paljon enemmän kuin koskaan ennen, edes missään harjoituksessa. Nyt on varaa mokata kirjallinen osuus ja kunnolla.

    Ja onneahan kirjoituksissa tarvitaan. Tänään pitäisi mennä tarkistamaan äidinkielen tekstitaidon tulokset, vähän hirvittää.

On päiviä, jolloin me kaikki pelkäämme pimeää.

Pimeänpelkääjä © Anda 2003-2006. WP / NA.