Elämää ompun kanssa, osa 2Pelastaa, ei pelasta
Näin unta uima-altaasta, joka oli täynnä vihertävää valoa hohtavia sieluja. Altaan sinisten reunuslaattojen päällä käveli huputettu viikatemies terä jatkuvasti varovasti vettä viistäen. Vesi muuttui terän jäljessä ensin punaiseksi ja hukkui sitten vereen kokonaan.
Heräsin, kun kaksi herätyskelloa soi samaan aikaan. 6:15. Pommiin taas.
Lämmitetyssä junassa oli ruuhkaa. Moni halusi kymmentä vaille seitsemän junalla Helsinkiin. Hassua - minä en. Vaihtoehtona oli seistä puoli tuntia kylmällä juna-asemalla katsellen, kuinka junat lähtivät yksi toisensa jälkeen.
Junassa oli outo kuuluttaja. Kertoi juttuja keskusradiosta ja toivotti hyvää päivänjatkoa. Ei ruotsiksi.
Rautatieasemalla oli ruuhkaa. Kaikki polttivat, oli työlästä pujotella savuvapaalle vyöhykkeelle matkalla asematunneliin. Ohittaessani kukkakaupan mietin, miten myyjät saivat kaikki kodinonnet pysymään hengissä. Olin tappanut kaktukseni kuivuuteen.
Koulussa ei ollut vielä ketään. Istuin penkille, kaivoin vielä lämpimän paperipussin laukustani ja tuijotin sitä. Munapasteija. Yhtäkkiä paljon vähemmän nälkäisenä survoin sen takaisin laukkuuni ja katsoin käytävän kelloa. 7:25. 45 minuuttia tunnin alkuun.
Laahustin käytävän koneelle ja avasin pasianssin. Näytöllä paistoi päivämäärä 31. elokuuta. Kas.
Haukottelin ja kipusin kolmannen kerroksen sohville nukkumaan. En ehtisi nukkua illalla. Vaikka ketä minä huijasin yrittäessäni nukkua nyt? En minä unta saisi.
Ulkona alkoi sataa.
Lähetetty Sunnuntaina, 2. Syyskuuta 2007 kello 14:18. Osion Unet, Elämä alla. Kommentointi ei ole sallittu.
Elämää ompun kanssa, osa 2Pelastaa, ei pelasta
On päiviä, jolloin me kaikki pelkäämme pimeää.