Hyviä ja huonoja uutisiaMaanantai
Tarkoitukseni oli lukea tänä viikonloppuna yksitoista kirjaa. Yhdeksän luin.
Vietin kolme päivää hennon yölamppuni valossa. Se ei todellakaan ole kyllin kirkas lukemista varten, mutta kattolamppuni häikäisee, jos yrittää maata sängyllä ja lukea. Muita lamppuja minulla ei ole. Jokaisen kirjan jälkeen suljin lamppuni ja makasin sängyllän pimeässä katsellen, kuinka pienelle pöydälle sytyttämäni kynttilät paloivat loppuun. Niitä oli kaikenlaisia, hajustettuja ja hajustamattomia, itse ostettuja ja lahjaksi saatuja. Muutaman siskoni toi Lontoosta, jonkin ostin Tiimarista sen hyvän hajun vuoksi, yhden sain viime jouluna kauniissa paperissa.
Olisi väärin sanoa, että olin sulkenut ikkunoideni sälekaihtimet saadakseni huoneesta hämärän. Olin vain jättänyt ne aukaisematta.
Laitoin hiljaa musiikin soimaan ja kävelin huoneessa ees taas. Kynttilät lepattivat, tavallisesti ylikuumentuneita jalkojani paleli. Hoin päässäni kirjan loppua ja päätin, kuten niin monta kertaa aiemmin, ettei se voinut loppua siten. Olen mietiskelijä, olen aina ollut, mutta nykyään jään mietiskelemään paljon pidemmiksi ajoiksi kuin ennen. Olisin ehtinyt lukea yksitoista kirjaa, jos en olisi pitänyt mietiskelytaukojani.
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä löysin itseni makaamasta lattialtani keskeltä kynttilöitä. Kello oli neljä.
Ajattelin olevani enemmän järjissäni kuin aikoihin, enkä vähiten siksi, että olin saanut ahmia elämähalua kirjoista. Viimeisen kuukauden aikana lukemiselle ei ollut jäänyt aikaa.
Ajatukseni harhailivat kouluun ja tämän lukuvuoden ensimmäiseen jaksoon ja sen kurssiarvosanoihin. Yli puolet arvosanoistani oli kymppejä, ja olin siitä iloinen.
Olin jo pitkään tiennyt, että kirjallisuus se minut elossa pitää. Tajusin sen kuitenkin uudestaan tuona yönä. Olin jaksanut tapella läpi koeviikon, koska kirjapinot odottivat minua palkkiona heti viimeisen kokeen jälkeen.
Muistan maanneeni lattialla ja katsoneeni kirjoituspöydälläni makaavaa postipakettia. Tuon ruskean kirjekuoren tapaisen sisällä oli sanomalehtikäärö, joka sisälsi kirjan. Tarkemmin sanottuna Kuolemanportin ensimmäisen osan.
En voinut olla ajattelematta, että vastaanottaja saisi tuosta paketista hyvän ystävän. Ehkä se pitäisi hänet järjissään, jos hänellekin iskisi sellainen masennus kuin minulle.
Ehkä.
Lähetetty Sunnuntaina, 8. Lokakuuta 2006 kello 23:12. Osion Elämä alla. Pingaus ei ole sallittu.
Hyviä ja huonoja uutisiaMaanantai
On päiviä, jolloin me kaikki pelkäämme pimeää.
Viime yö meni sängyssä maaten, hereillä, tekemättä mitään. Ei ollut luettavaa. Odotan tuota Kuolemanporttia innosta täristen, haluaisin jo lukea koko sarjan uudestaan. Tuntuu vaan jotenkin niin turhalle, kun nykyään ei ole aikaa. Pari vuotta sitten saatoin lukea koko sarjan viikonlopun aikana ihan vain huvin vuoksi, mutta nyt ei tulisi mieleenkään :o Ärsyttävää. Näin btw vaan :D
Kiitos vielä <3
Lokakuu 9, 2006 kello 17:53Mietiskelytauot ovat kirjoja lukiessa parhaita.
Lokakuu 12, 2006 kello 21:19