MaanantaiKirjan- ja vuohenjuustontuoksuista lomaa
Sen jälkeen, kun tökkäsin tänne blogiini näytteille kirjahyllyni kirjat, olen hamstrannut vielä viisi romaania lisää. Ja lisää on tulossa.
Hamstraan kirjoija suorastaan huolestuttavaa tahtia.
Olin viikonlopun kipeä, mutten antanut sen haitata. Poltin taas kynttilöitä ja luin, luin ja luin ja luin. Saatuani Narrin kohtalon luetuksi vollasin varmaan puoli tuntia.
Tänä aamuna taisi olla vielä pieniä jäänteitä kipeytymisestä jäljellä, sillä heitin vahingossa täysiä maitotölkkejä roskiin, kasasin kaikki likaiset astiat keittiöstä omaan huoneeseeni ja vaihdoin vahingossa junaa ja olin jo hyvässä matkassa Kirkkonummelle, kun tajusin lähteä sinne Helsinkiin päin. Unohdin puolet koulukirjoista kotiin, kotiavaimet samoin.
No, sitä sattuu.
Ajattelin tänä vuonna osallistua NaNoWriMoon. Kuten olen kaiketi maininnutkin, työn alle pitäisi piakkoin saattaa tarina lohikäärmeestä, pilkullisesta sellaisesta. Totesin, että voisin samantien lykätä homman marraskuulle ja katsoa, saanko aiheesta 50 000 sanan romaanin.
Pituus ei tuota ongelmia, aika kenties. Pitää katsoa.
Jos saan sen valmiiksi (vaikka sitten myöhässä), tökin koko tekstin todennäköisesti nettiin. Ties vaikka saisi palautetta.
Lähetetty Maanantaina, 16. Lokakuuta 2006 kello 18:48. Osion Elämä alla. Pingaus ei ole sallittu.
MaanantaiKirjan- ja vuohenjuustontuoksuista lomaa
On päiviä, jolloin me kaikki pelkäämme pimeää.
Miten kukaan voi erehtyä junasta noin pahasti?
Olet uskomaton, tiesitkö sen ;)
Lokakuu 17, 2006 kello 00:47Lupaan lukea tekstisi ja kommentoidakin:)
Lokakuu 17, 2006 kello 10:18Alex, kyllä tiedän. Kaiken huipu oli se, että mun piti mennä junalla suoraan Helsinkiin ilman vaihtoja, ja onnistuin ryssimään niin, että vaihdoin junaa väärällä asemalla ja päinvastaiseen suuntaan. Hyvä minä.
Hejoko, pitää nyt katsoa, josko se tulee ensin valmiiksi. :)
Lokakuu 17, 2006 kello 20:09