Pimeänpelkääjä

Lokakuu, 2006 - arkisto

  Seuraavat »

Lunta.

Maanantai, 30. päivä Lokakuuta | Vuosi: 2006 | Kellonaika 23:00

Tänään julkinen liikenne petti.
Bussi oli myöhässä. Myöhästyin junastani. Seuraava oli myöhässä. Junaan tuli tekninen vika. Raiteilla oli ruuhkaa.
Masentuilin paljon. Tuntui yksinäiseltä. Äänsin englantia päin honkia.
Viuhti juoksi pakoon, kun annoin sille porkkanaa. Sain päiväunilla huonosti unta. Narskuttelin hampaitani.
Pimeni nopeasti. Palelin.
Itkin pimeässä huoneessa.
Nyt? Heikottaa.
Torstaina ruotsin palautus. Pelottaa.
Pitäisi katsella vielä Kaurismäen elokuvia. Lukea matikan uusintakokeeseen. Aloittaa NaNoWriMo-projektini. Kirjoittaa […]

Osiossa Elämä | 2 kommenttia »


Kirjan- ja vuohenjuustontuoksuista lomaa

Sunnuntai, 29. päivä Lokakuuta | Vuosi: 2006 | Kellonaika 17:52

Syysloma numero kaksi on päättymäisillään. Sain oikeastaan varsin paljon aikaan; kävin kirja-, ruoka- ja postimerkkimessuilla, suunnittelin ja pohjustin NaNoWriMo-kirjoitelmaani (jonka kirjoittaminen alkaa keskiviikkona), ostin kirjoja, nauroin vanhalle musiikille ja poltin kynttilöitä aivan liikaa.
Keskiviikkona ensimmäinen oppitunti oli peruttu. Toinen tunti, filosofia, piti järjestää normaalisti, mutta itseni lisäksi vain yksi oppilas vaivautui paikalle. Koska kolmas tunti on […]

Osiossa Elämä | 4 kommenttia »


Hamsteri hamstraa

Maanantai, 16. päivä Lokakuuta | Vuosi: 2006 | Kellonaika 18:48

Sen jälkeen, kun tökkäsin tänne blogiini näytteille kirjahyllyni kirjat, olen hamstrannut vielä viisi romaania lisää. Ja lisää on tulossa.
Hamstraan kirjoija suorastaan huolestuttavaa tahtia.
Olin viikonlopun kipeä, mutten antanut sen haitata. Poltin taas kynttilöitä ja luin, luin ja luin ja luin. Saatuani Narrin kohtalon luetuksi vollasin varmaan puoli tuntia.
Tänä aamuna taisi olla vielä pieniä jäänteitä kipeytymisestä jäljellä, […]

Osiossa Elämä | 3 kommenttia »


Maanantai

Maanantai, 9. päivä Lokakuuta | Vuosi: 2006 | Kellonaika 20:33

Huonosti nukutun yön jälkeen ei tee lievittänyt väsymystäni. Ulkona satoi kaatamalla, näin pisaroiden läikittämän ikkunan, vaan kastumaanhan sinne oli mentävä, halusin tai en. Lähtiessäni unohdin teen keittiön pöydälle.
Ihmiset tuntuivat koulussa rikkinäisiltä, vihaisilta, hiljaisilta. Tai sitten se olin minä. Filosofian tunnilla palelin lähes koko ajan.
Kotimatkalla postitin paketin ja kirjoitin osoitteen väärin.
Nyt on raukea olo, ja turhautunut. […]

Osiossa Elämä | 1 kommentti »


Hetki elämästäni

Sunnuntai, 8. päivä Lokakuuta | Vuosi: 2006 | Kellonaika 23:12

Tarkoitukseni oli lukea tänä viikonloppuna yksitoista kirjaa. Yhdeksän luin.
Vietin kolme päivää hennon yölamppuni valossa. Se ei todellakaan ole kyllin kirkas lukemista varten, mutta kattolamppuni häikäisee, jos yrittää maata sängyllä ja lukea. Muita lamppuja minulla ei ole. Jokaisen kirjan jälkeen suljin lamppuni ja makasin sängyllän pimeässä katsellen, kuinka pienelle pöydälle sytyttämäni kynttilät paloivat loppuun. Niitä oli […]

Osiossa Elämä | 2 kommenttia »


  Seuraavat »

On päiviä, jolloin me kaikki pelkäämme pimeää.

Pimeänpelkääjä © Anda 2003-2006. WP / NA.