Sonja siivoaaLentävä teetarjotin
Mieleeni tuli kesän aikana sattuneita Tapauksia, joiden sattuessa olen nauranut katketakseni tai vähintäänkin hymyillyt erittäin leveästi ja virnuillut. Suurin osa tapauksista on nimenomaan söpöjä.
En väitä, että nämä olisivat muiden mielestä mielenkiintoisia.
Metroon nousee kolme arviolta 17-vuotiasta poikaa: aasialainen, tummaihoinen ja suomalainen. Kaikki kolme hymyilevät leveästi ja puhuvat keskenään täydellistä suomea - huomaa heti, että kaikki ovat joko syntyneet Suomessa tai ainakin asuneet täällä hyvin pienestä. Ulkomaalaisista ei ole kyse.
Kaikki kolme pitävät toisiaan kädestä kiinni ja hymyilevät kuin Hangon keksit. Mieleni tekisi mennä taputtamaan heitä päälaelle, näkymä kun on suoraan jostain “kaikennäköiset ihmiset sovussa yhdessä” -saarnasta. Kaiken kruunaa se, että porukoilla näyttää olevan muihin ihmisiin sellanen hitto että me ollaan kovia -asenne.
Söpöä.
Pieni tyttö kävelee äitinsä perässä bussia kohden ja kysyy, mahtuuko tusinaan kolmetoista Jeesusta.
Istun ystäväiseni kanssa nurmikolla ja naureskelen muutamille mielenkiintoisille pukuvalinnoille, joita siellä näkyy. Eräs aivan erikoisen mielenkiintoinen henkilö on pukeutunut kelta-pinkkipallollisiin sukkahousuihin, vetänyt päälleen 18 numeroa liian pienen vihreän korsetin ja ilmeisesti jätesäkeistä kasatun lateksihameen. Henkilöllä on vaikeuksia kävellä lähes 20-senttisten platform-kenkiensä kanssa, ja joka suuntaan tupeerattu kaikissa sateenkaaren väreissä leiskuva tukka ei meinaa pysyä ojennuksessa.
Naureskelen hiljaa itsekseni ja meinaan osoittaa tyypin kaverilleni, mutta sitten tämä kääntyy katsomaan minua. Huomaan tuijottavani tuttuihin kasvoihin.
Kiskon ystäväiseni nopeasti mukaani ja liukenen. Henkilön myöhemmin kysyessä minulta, olinko Tuskassa, vastaan totuudenvastaisesti, etten ollut lähelläkään.
Metrosta nousee isokokoinen hevarimies, oikea korsto, päällään pääkallokuvioidut nahkaliivit. Vaalea parta on letitetty, ja pitkät hiukset roikkuvat niskassa; kädet ovat täynnä tatuointeja ja kasvoilla sellainen ilme, että joku saa kohta nyrkistä. Vaikutelma on kaikin puolin epäystävällinen, sellanen, ettei miesparalla todennäköisesti ole ainuttakaan ystävää. Leveyttäkin hänellä on kolmen tai neljän normaalikokoisen ihmisen verran (…melkein ihmettelen että hän pääsi ulos metrosta).
Mennessään mies lepertelee vauvalle, jota lykkii vaaleanpunaisissa rattaissa.
Lähetetty Torstaina, 10. Elokuuta 2006 kello 13:56. Osion Et edes halua tietää, Elämä alla. Kommentointi ei ole sallittu.
Sonja siivoaaLentävä teetarjotin
On päiviä, jolloin me kaikki pelkäämme pimeää.
Ehe.. tuo viimeinen oli hyvä. Ulkonäkö ei aina paljoa kerro.
Elokuu 10, 2006 kello 16:17Nuo olivat hauskoja. En kyllä ole kokenut itse samanlaisia tilanteita, mutta hyvät naurut sain. Varsinkin tuosta viimeisestä. ^^
Elokuu 11, 2006 kello 15:10Siis aivan mahtavaa! Loistava kirjoitustyyli ja uskomattomia juttuja. Varsinkin tuo viimein oli hyvä! Noo… se sinun tuttusi, jolla oli ne 20 senttiset kengät on ainakin persoonallinen ;D
Elokuu 27, 2006 kello 15:58