Tuska kutsuu, työt eivätSe tulee huomenna
Viime päivät minä olen tuntenut itseni paitsi hämmentyneeksi ja eksyneeksi, myös onnettomaksi. Säälimätön ja selittämätön masennus on iskenyt, eikä siihen tunnu oikein mikään auttavan.
Vielä ollessani Tuska-festivaaleilla lauantaina (ja sunnuntain vastaisena yönä) fiilis oli mitä mainioin. Sitten sunnuntaina kotiin päästyäni iski jotenkin musertava tunne, sellainen masennus, jota yleensä tapaa vain syksyllä. Makasin koko päivän sängyssä ja tuijotin kattoon, ja yöllä en saanut unta ja kuuntelin musiikkia. Mikään musiikki ei tuntunut sopivan mielentilaani, ja vaihtelin levyjä soittimeen koko ajan. Ei tärpännyt.
Siskoni irvaili koko päivän kysellen, montako sitä ja tätä olin Tuskassa juonut. Samaa irvaili muutama ystäväni. Irvistin enkä vastannut mitään. Ei ne olisi uskonut, vaikka olisinkin todennut olleeni nollalinjalla. Eihän ne ikinä.
Maanantaina oli viimeinen työpäiväni. Lahjakkaasti hukutin kaksi haraa (toinen saatiin takaisin ja toisen remonttimies lupasi tulla noutamaan myöhemmin), ja hukkaamislinja jatkui myös töiden jälkeen. Hukkasin kännykkäni (onneksi eräs vanha nainen huomasi sen ja palautti), korvakoruni (yhä ovat hukassa), avaimeni (en uskalla lähteä kotoa ja lukita itseäni ulos) sekä purukumipussini (jo kolmas hukkunut jättipussi viikon sisään). Päästyäni kotiin ryömin peiton alle ja toivoin, että olisi jo seuraava päivä.
Tiistai meni lähinnä nukkuessa. Toivoin, että tulisi keskiviikko. Huomasin, että huolella vaalimani ja kasvattamani kurpitsat tekevät kuolemaa. Luin yhden Agatha Christien kirjan ja menetin yöuneni. Ostin uuden elokuvan, Jali ja suklaatehdas. Bongasin netistä hassun Tehotytöt-sarjakuvan, jossa pomppi myös eräästä piirretystä tuttu hullu keksijälapsinero Dexter. Harmistuin, koska sarjakuva oli yhä kesken, eikä jatkosta ollut tietoa.
Tänään, keskiviikkona, en ole saanut aikaan juuri mitään. Kävin kirjastossa ja lainasin niin paljon kirjoja kuin kassiini mahtui, mutta silti ei tunnu löytyvän mitään sopivaa luettavaa. Agatha Christiet olivat tietenkin kaikki lainassa, enkä muistanut sitä Nooran suositteleman kirjan nimeä (se oli niin samankaltainen muiden saman kirjailijan kirjojen kanssa). Lopulta mukaani tarttui Sherlock Holmesia, Stephen Kingiä, Aku Ankan taskukirjoja sekä läjä jotakin todella epämääräistä, jotka bongasin fantasia- ja scifihyllystä. Yksi niistä oli kirjoitettu 1700-luvulla, toinen kertoi muurahaisista, kolmas oli joku outo novellikokoelma… Haikailen yhä sen Nooran suositteleman kirjan perään, ja Maanalainen Lontoo kuulostaa myös houkuttelevalta. Vielä kun jaksaisin etsiä sen kirjailijan nimen…
Koko ajan on masentanut. Olen yrittänyt psyykata itseäni, mutta turhaan. Inspiraatio kirjoittamiseen on hukassa ja minulla on koko ajan sellainen olo, etten osaa lainkaan kirjoittaa mitään - viime yönä oli idea ja kirjoitusfiilis, mutta minä idiootti en avannut konetta vaan ajattelin kirjoittaa tekstin aamulla. Ja aamulla kaikki oli jo utuista ja typerää. Är. Tämä masentuneisuus ja itsetunnon romahtaminen (väliaikaisesti) kirjoittamisen saralla on kova isku, kirjoittaminen kun nyt yleensä ottaen on jo pari vuotta ollut se asia, jossa olen luullut olevani hyvä.
Yritän psyykata itseäni. En minä niin huono ole, ja tiedän sen. Aion potkia tätä masentuneisuutta persiille vaikka väkisin, upotan itseni kirjoihin ja hommaan sitä inspiraatiota jostakin.
Mieleni tekisi lukea lukion ensimmäisen uskonnonkurssin oppikirjaa.
Minua lohduttaa hieman tieto siitä, että Pirates of The Caribbean 2:n ensi-iltaan on enää viikko. Joka tapauksessa syytän tästä ankeudesta tätä typerää vuodenaikaa.
Voi elämän kevät, mikä kesä.
Lähetetty Keskiviikkona, 5. Heinäkuuta 2006 kello 21:00. Osion Et edes halua tietää, Elämä alla. Kommentointi ei ole sallittu.
Tuska kutsuu, työt eivätSe tulee huomenna
On päiviä, jolloin me kaikki pelkäämme pimeää.
Ei tuo Maanalainen Lontoo sattuisi olemaan sama kuin Neil Gaimanin Neverwhere? Tuolla nimellä se ainakin oli käännettynä silloin kun itse siihen törmäsin.
Mitä masennukseen tulee, no, liity klubiin, meillä on t-paidat. Itseni kohdalla masennus johtuu lähinnä työstä, joka ei kiinnosta ja jota tekee vain siksi, että saisi vuokransa maksettua. Surullista.
Heinäkuu 5, 2006 kello 23:42Yllättävän pitkän tekstin sait aikaiseksi, vaikka inspiraatio on hukassa.
Heinäkuu 6, 2006 kello 18:18Jos yöllä ei nukuta ja saa ajatuksen tekstiin, ei tilaisuutta saa hukata. Ota vaikka kynä ja paperi pihalle. Öinen viileys luultavasti tekisi Sinulle hyvää. Ja yleensä myös seuraavana yönä saa parenmin nukuttua, jos vain pysyy päivällä hereillä.
Tuskan jälkeiseen masennukseen en tiedä parannuskeinoa. Luultavasti joudut odottamaan vouden ennenkuin helpottaa:)
Enpä siis ole ainoa jolla on inspiraatio hukassa.
Toivottavasti olosi parantuu ja saat inspiraatiosi takaisin :’)
Heinäkuu 7, 2006 kello 21:21