Pimeänpelkääjä

 Kauan odotettuja salapoliisiromaanejaKesä(kö)? 

Tuska kutsuu, työt eivät

Perjantai, 30. Kesäkuuta | Vuosi: 2006 | Kellonaika: 18:45

Minäkin päätin viimein ottaa osaa festarihumuun, ja niinpä huomenna menen pomppimaan Tuska Open Airiin ystäväiseni kanssa. Liput jatkoklubillekin on hommattu, ja ilonpidon pitäisi päättyä joskus neljän maissa aamuyöllä. En vain tiedä, miten kestän enemmän tai vähemmän nautintoaineiden alaisina olevia ihmisiä sinne asti. Jatkoklubilla on taatusti jo huuruja ilmassa.

Lippujen saaminen Tuskaan oli kyllä tuskaa: lopulta onnistuimme ystäväni kanssa saamaan lippukaupan viimeiset peruutusliput lauantaille. Enempää ei enää ollut vapautumassa.

Olen muutenkin hamstraillut lippuja viime aikoina. Hallussani on myös lippu Pirates of The Caribbean 2 -elokuvan ensi-iltaan, ensimmäiseen mahdolliseen näytökseen, täsmälleen keskelle riviä ja suht eteen koko teatterissa. Kannatti soittaa teatteriin kello 8.01, kun lipunmyynti alkoi kahdeksalta.

Kaiken tämän lisäksi kesätyöni loppuvat maanantaina tai tiistaina riippuen siitä, kuinka saamme viimeisen osuuden valmiiksi. Sen jälkeen sitten vain odottelemaan tilitystä ja nauttimaan lomasta.

Ainoa huonon fiiliksen aiheuttaja on juuri nyt se, että ystäväni sai sakot metrossa, vaikka hänellä kyllä oli voimassa oleva lippu. Kävipä ilmeiseksi, ettei veljen lipulla ole matkustamista (ellei osaa sitten tekeytyä mieheksi), olkoonkin, että molemmilla on sama asiakasryhmä ja kaikki. Matkakortinkin mokomat takavarikoivat.

Lähetetty Perjantaina, 30. Kesäkuuta 2006 kello 18:45. Osion Elämä alla. Kommentointi ei ole sallittu.


 Kauan odotettuja salapoliisiromaanejaKesä(kö)? 

6 kommenttia

  1. Äidinkielen lehtorisi

    Käviä ilmeiseksi, ettei veljen lipulla ole matkustamista……. [käviä?]

  2. Kävipä. En ehtinyt tarkastaa tekstiä ennen sen julkaisemista. Korjailin.

  3. Jos huomaa, ettei metrolla matkustaessa olekaan matkalippua ja tarkastajat lähestyvät, on aina mahdollista tilata äkkiä kännykkälippu. Se on pelastanut ainakin minun nahka(lompakko)ni useasti. Kännykkälipuissa on mahdollisesti nykyään sellainen 30 sekunnin viive, eli lippu putkahtaa matkapuhelimeen vasta 30 sekunnin kuluttua sen tilaamisesta… Se hieman lisää jännitystä, etenkin jos ne tarkastajat ovat jo ihan lähellä.

  4. Ei muuten ainakaan omien havaintojen mukaan toimi tuo kännykkälippukikka. Muutamaan kertaan on tullut katsottua, kun kännykkälipulliselle on todettu, että on tilattu vasta laiturialueella tai junassa.

    Itse en myöskään tajua näitä toisen HENKILÖKOHTAISELLA matkakortilla matkustavia, jotka olettavat, että lippu on voimassa. Tarkastajahan tekee aivan oikein takavarikoidessaan sen, kun lippu voi olla jopa varastettu.

  5. Yashiza

    “Muutamaan kertaan on tullut katsottua, kun kännykkälipulliselle on todettu, että on tilattu vasta laiturialueella tai junassa.”

    Mitä väärää siinä on? :D Sinulla on kuitenkin se lippu, jolloin tarkastajat tulevat, eivätkä he voi tilittää sinua. Ihan idioottimaista.

  6. Nitin: Se siinä on väärää, että kännykkälipun sääntöihin kuuluu, että se tilataan ajoissa. Mikä sitten ehkä muka hiukan ehkäisee pummilla matkustusta mutta tiedä siitä sitten. Ehkäisee varmaan sitä että se lippu ostetaan kiinni jäädessä.

On päiviä, jolloin me kaikki pelkäämme pimeää.

Pimeänpelkääjä © Anda 2003-2006. WP / NA.