Viime päivinä elämä on tuntunut viskovan minua edestakaisin masennuksen ja onnellisten hetkien välillä. Vuoristorata jatkui jopa unissani, joissa Linnanmäen rakas puuvuoristorata oli muutettu kulkemaan ylösalaisin ja jossa junia ohjailivat muppetit.
Tein kaikkien aikojen ennätykseni pitkän matikan saralla: näyttää jopa siltä, että saatan saada kurssista numeroksi kiitettävän. Soopeli sentään, se olisi ensimmäinen kiitettäväni matematiikasta koko lukioaikana! (Tuplasoopeli sentään: minä suoritan englanninkurssin uusiksi syksyllä, koska en ole tyytyväinen nykyiseen arvosanaani.) Tänään ollut palautuspäivä oli muutenkin hieman mielialojen vuoristorataa: englanti meni penkin alle, muut taas yläkanttiin. Ja kotiin päästessä oli kokonainen suklaalevyllinen valkosuklaata ja Agatha Christien kirja odottamassa!
Huomenna olisi tarkoitus mennä kirjaston poistomyyntiin, pariin divariin, etsiä huivia ja vältellä koulua. Minun pitäisi löytää ilman karttaa jonnekin päin Helsinkiä Väinämöisen kentälle, mutta jotenkin ajatus ei innosta minua. En ole ikinä kuullut paikasta, minulla ei ole karttaa, ei aavistustakaan, missä se on, kartanlukutaitoni on surkea (muuten etsisin puhelinluettelosta) ja lopultakaan en jaksa nähdä kaikkea tätä vaivaa vain katsellakseni, kuinka opettajat pelaavat pesäpalloa. Sisäinen lintsaajani on varpaillaan.
Joulufiilis tekee taas tuloaan.
Lähetetty Keskiviikkona, 31. Toukokuuta 2006 kello 23:36. Osion Elämä alla. Kommentointi ei ole sallittu.
On päiviä, jolloin me kaikki pelkäämme pimeää.
Jos oikeesti tahdot tietää… Väinämöisen kenttä on Hietaniemessä. Ihan siinä hautuumaan lähellä. Eikö olisi kiva katsella, kun tantat lyllertää.
Kesäkuu 1, 2006 kello 10:00Joulu on taas, joulu on taas…..
Mutta mitä tapahtui tälle blogikirjoitukselle, näyttää kuin jotain olisi ns. vedetty välistä?
Kesäkuu 1, 2006 kello 20:07Välistä vedettiin pari kappaletta murehtimista, joka koski erästä minulle osoitettua sähköpostiviestiä. Loukkaannuin melkoisesti ja taisin sen tuossa sanoakin. Kun sain Agatha Christien luettua loppuun kolmen aikaan viime yönä, asia alkoi vaivata minua. Kävin vetäisemässä sen välistä pois, jotta saisin unta. Joskus tulee sellainen olo. Olen kyllä tuohtunut vieläkin, eikä kyseisessä valituksessa nyt ollut mitään, miksi minun olisi pitänyt murehtia tai menettää yöuneni. Mutta sellainen minä olen; toissayönä en saanut unta, koska murehdin sitä, minne olin tiputtanut jäätelöstäni suklaakuorrutusta.
Elämä on.
Kesäkuu 1, 2006 kello 20:26Joulufiilis? Kesällä? Mitä ihmettä?
Kesäkuu 3, 2006 kello 13:30Heli, tuossa mainittu joulufiilis liittyy olennaisesti viimeviikkoiseen fiilistelyyni. Minä olen jouluihmisiä. :)
Kesäkuu 3, 2006 kello 14:08