Loukkaannutaan yhdessäMyöhäistä pääsiäistä
Uutisissa kerrottiin tänään, että Ruotsi haluaa lähettää Suomeen virkamiehen valvomaan ruotsin kielen opetusta.
Ensimmäinen ajatukseni: Mitä helvettiä?
Miksi ihmeessä Suomen pitäisi kulkea toisen valtion talutusnuorassa?
Ruotsin kieli on kuoleva luonnonvara Suomessa - kyseisen kielen puhujien määrä laskee koko ajan. Jos kyseisen vähemmistön kohtalona on sulautua enemmistöön, miksi sitä pitäisi pitää keinotekoisesti yllä?
Kyseisellä kielellä on jo nyt liian vahva asema Suomessa ottaen huomioon, miten pieni vähemmistö sitä puhuu. En ole koskaan tavannut Suomessa ruotsinkielistä, joka ei tulisi toimeen myös suomen kielellä. Miksi kielen opetusta pitäisi valvoa, kun sen kohtalo on kuitenkin kadota Suomesta?
Uskallan veikata, että seuraavan 50 vuoden kuluessa ruotsin kielen opiskelusta tulee Suomessa vapaaehtoista. Sen asema on heikentymässä kovaa vauhtia: Suomi on herännyt hieman realistisempaan tilaan tämän asian kanssa. On viimeinkin tajuttu, että ruotsilla on liian vahva asema sen puhujamäärään suhteutettuna.
Siispä onkin kysyttävä - mitä helvettiä ne ruotsalaiset oikein kuvittelevat? Me emme ole Ruotsin alusmaa - ei tänne heidän valvojiaan ja virkamiehiään kaivata vahtimaan meidän tekemisiämme.
Lähetetty Torstaina, 20. Huhtikuuta 2006 kello 20:40. Osion Elämä alla. Kommentointi ei ole sallittu.
Loukkaannutaan yhdessäMyöhäistä pääsiäistä
On päiviä, jolloin me kaikki pelkäämme pimeää.
Eiks tuollainen ole enemmänkin RKP:n vastuualua? Kaksikielisyys on ihan hyvä juttu, mutta kyllä Suomalaisten pitäisi valvoa omian koulujensa oikeakielisyyttä ihan omasta takaa. Tosin, olisi varmaan hyvä juttu jos riikinruotsi ja suomenruotsi olisivat edes suunnilleen samaa kieltä.
Huhtikuu 21, 2006 kello 11:04Miten minä muistan lukeneenijostain että ruotsia äidinkielenään puhuvat oppilaat eivät saa edes opiskella samassa luokassa suomalaisten kanssa, ja mielestäni se meni jo liiallisuuksiin. Tämä sitten nyt vielä puuttuikin.
Huhtikuu 22, 2006 kello 20:45…Mitäh? Onko ne menneet ihan sekaisin? Viimeksi, kun tarkastin, tämä maa oli itsenäinen ja suomi oli enemmistökieli. Vai onko jokin muuttunut?
Jos he haluavat turvata ruotsinkielisen vähemmistön aseman Suomessa tuolla tavoin, pitäisi meillä olla oikeus lähettää virkamies valvomaan Ruotsissa asuvien suomenkielisten ja meänkielisten oikeuksia.
Huhtikuu 23, 2006 kello 19:21Meänkielihän on Suomessa alistettu valtakieli suomen alle! Ei yhdessäkään Suomalaisessa kunnassa ole yhdelläkään meänkieltä puhuvalla oikeutta vaatia opetustaan omalla äidinkielellään, ja vain siksi ettei sillä ole virallisen kielen asemaa! Voi meänkieltä, eipä taida sikäläisillä olla muuta mahdollisuutta kuin unohtaa perinteensä ja alkaa puhumaan valtakieltä.
Huhtikuu 23, 2006 kello 22:04Miten tuo, Jannu, liittyi aiheeseen?
Huhtikuu 24, 2006 kello 19:25Minusta tämä on vain hyvä juttu. Ruotsi on kiva kieli.
Huhtikuu 25, 2006 kello 19:19Ruotsi saisi pysyä pakollisena kauemminkin.
Ruotsin pitäisi olla vapaaehtoista. Oletko koskaan tavannut savolaista, joka kertoisi miten tärkeää ruotsin kielen opiskelu on hänelle ollut? Niinpä niin.
Katsoin itsekin nuo uutiset, ja vähän pisti miettimään. Miksi helvetissä? Ruotsi kuolee suomalaisten keskuudessa, eikä sitä mikään sveduvirkamies pelasta.
Ja tuohon Taapin: ruotsin- ja suomenkieliset eivät opiskele samassa luokassa, koska heidän opetuksensa on erillä kielellä. Ruotsalaisillahan on oikeus saada opetusta omalla äidinkielellään.
Huhtikuu 26, 2006 kello 16:24Itse asiassa ei tuo tule asioihin vaikuttamaan varmaan mitenkään. Arvoisa Ruotsin ulkoministeri meinasi, että rahnaa on liian vähän.
Huhtikuu 28, 2006 kello 20:34Enkä minä ymmärrä että mitä ihmettä kaikilla on ruotsin kieltä vastaan. Mielestäni on hyvä että se on pakollinen. Jokaisellahan on oikeus omassa maassaan asioida omalla äidinkielellään ja näin ollen teoriassa jos mihin tahansa palveluammattiin aikoo, niin ruotsi olisi hyvä osata, varsinkin ruotsinkielisillä alueilla.
On se silti Ruotsilta vähän tyhmää lähettää tänne joku… valvoja. Tuossakin varmaan on kyse taas jostain Suomen ja Ruotsin suhteiden vahvistamisesta.