Pimeänpelkääjä

 Kohta se on MINUN!Viimeistä viedään 

Sataa, sataa ja yhä ropisee

Sunnuntai, 21. Elokuuta | Vuosi: 2005 | Kellonaika: 11:54

Minun päähäni ei nyt oikein suostu mahtumaan, miten tämä on mahdollista. Ennen MM-kisoja oli upea sää ja kisojen jälkeen upea sää, mutta kisojen aikana vettä tuli kuin saavista kaatamalla. Miten se pystyy sattumaan juuri siihen kohtaan? Vaikea ymmärtää, mutta kyllähän se on totta - jos jokin voi mennä pieleen, se menee.

Aloitin lukiossa tiistaina. Muutamana ekana päivänä oli hiukan orpo olo, mutta perjantaina alkoi tuntua jo kotoisammalta. Helpottaa hiukan tieto, että kaikilla on sama tilanne: kukaan ei tunne sieltä ketään, kun kaikki on eri paikoista. Kuka on Espoosta, kuka Helsingistä, toiset Vantaalta, Lohjalta, Pohjanmaalta, Karkkilasta, Keravalta tai Nurmijärveltä… Porukkaa on vähän sieltä sun täältä. Toiset lähempää ja toiset vähän kauempaa, mutta kaikenkarvaista sakkia sinne on näköjään kasaantunut. Vaikka siksihän minä osittain sinne lähdinkin - Länsi-Vantaan lukioissa on niin paljon tuttuja naamoja, etten enää 9 vuoden peruskoulun jälkeen välttämättä sitä jaksa. Ja siellä on niin suppea kurssivalikoima.

Kirjakauppa toimitti minulle väärän fysiikankirjan, ja jouduin sekoilemaan sen vaihdon kanssa. Nyt on onneksi oikea kirja matkassa.
   Ja taas vaihteeksi - ulkona sataa, sataa ropisee…

Lähetetty Sunnuntaina, 21. Elokuuta 2005 kello 11:54. Osion Elämä alla. Pingaus ei ole sallittu.


 Kohta se on MINUN!Viimeistä viedään 

4 kommenttia

  1. Okei, alkaa jo pelottamaan. Käyn monta kertaa päivässä täällä katsomassa onko uusia kirjoituksia, ja jos on niin hyppään metrin ilmaan. Pelottavaa.o_o

  2. Ai, joku ihan lukeekin tätä. En tiennytkään… Täällä kun ei niin hirvittävästi kävijöitä ole :)

  3. Tottakai joku lukee tätä. (kun nyt vielä saisi jostain aikaa netille ylipäätään - moi olen opiskelija!)

  4. Kyllä tätä taitaa lukea, olen lukenut kaikki kirjoitukset tähän saakka :D Ja tästä myöhempäänki olen kai jo melkein kaikki. Ja siihen loppuu tämä huvi…

Jätä kommentti




On päiviä, jolloin me kaikki pelkäämme pimeää.

Pimeänpelkääjä © Anda 2003-2006. WP / NA.