Pimeänpelkääjä

 Joku minun nimelläni?Nyt se on ohi 

Vähän venähti?

Lauantai, 18. Kesäkuuta | Vuosi: 2005 | Kellonaika: 11:26

Minä olen edelleen hieman sekaisin. Johtuu liian pitkistä yöunista. Menin eilen illalla päiväunille joskus puoli kuuden maissa illalla - ja heräsin puoli yhdeltä aamuyöllä. Jatkoin uniani kymmeneen aamulla. Se tekee.. hmm… 16 tuntia?
   Sen siitä saa, kun jättää päiväunet useampana päivänä väliin ja yrittää vain nukkua pitkät yöunet. Ei se onnistu, ei minulta!

Asiasta pikkuleipään. Saatiin eilen viimein Malminkartanon keikka valmiiksi töissä, lähdettiin Kauniaisiin. Ollaan siellä nyt muutama päivä, luulisin… Ja työt jatkunee juhannuksen jälkeen, koska ollaan aikataulusta jäljessä. Tällä viikolla vaan kaikilla on ollut pakollisia menoja, ja päivät on olleet lyhempiä. Silti ne vanhemmat tytöt koko ajan syyttelee hidastelusta, vaikka parhaammehan me tehdään. Ei siellä kukaan laiskottele.
   Ei tunnu kovin mukavalta sellainen.

Illusoryyn on tullut mukavasti hakemuksia, koetan vastailla niihin tänään. Saisin senkin asian järjestykseen. Ja Shinatryan uuden version pitäisi myös tulla piakkoin valmiiksi… Tekstiä vain pitäisi kirjoittaa. Koetan tehdä sisältöä hieman uusiksi - tai toisin sanoen korjailla ja parannella sitä vanhaa.
   Löysin muuten töissä hienon, melko ison sulan. Nappasin siitä kuvan kameralla, ties vaikka tunkisin sen johonkin ulkoasuun vielä. Tästä tulikin mieleeni, että parempi digikamerani sekoilee jotakin. Täytyy vilkaista sitä tänään.

Kävin eilen Suomalaisessa kirjakaupassa ostamassa Agatha Christien kirjan Eikä yksikään pelastunut. Olisin mieluummin ottanut sen vanhalla nimellä Kymmenen pientä neekeripoikaa, mutta sitähän ei enää saa. Inhottavaa. Ostin myös Miisalle lahjan ja lahjapaperia, johon sen paktoin. Ja lainasin ison kasan kirjoja (köh, sarjakuvia) kirjastosta, joskin luin jo ne kaikki.
   Ja nyt ei ole mitään tekemistä.

Minulla on edelleen hieman omituinen olo liian pitkien unien takia.

// Jälkilisäys: Sain lisättyä Kehänkiertäjään kolme uutta kuvaa.

Lähetetty Lauantaina, 18. Kesäkuuta 2005 kello 11:26. Osion Elämä alla. Kommentointi ei ole sallittu.


 Joku minun nimelläni?Nyt se on ohi 

On päiviä, jolloin me kaikki pelkäämme pimeää.

Pimeänpelkääjä © Anda 2003-2006. WP / NA.