Pikkuhiljaa elämä on alkanut normalisoitua.Vaikka kohta on jo pääsiäinen, ei keväästä näy vielä merkkiäkään. Se häiritsee minua, tottakai, olenhan kevätihminen, mutta lopultakin minä jaksan välittää vain yhdestä asiasta: talvimasennus on ohi! Se jokatalvinen riesa, pimeänpelko, aika, jolloin mieli on maassa… Tämän vuoden osalta ohi. Minä olen alkanut heräämään virkeämpänä, iloisempana. Jaksan pidempään. Valo tekee minulle ihmeitä. Päivisin tuntuu, että leijun vain pilvissä. Aamulla bussipysäkille kävellessä on niin valoisaa. Iltapäivällä kotiin tullessa on niin valoisaa. Valo paistaa ikkunoista suoraan sängylleni aina juuri siihen aikaan, kun yritän nukkua. Se häiritsee ja häikäisee, totta kai, mutta ennen kaikkea se saa minut hymyilemään.
Valitettavasti kevättä seuraa aina kesä. Minä en pidä kesästä. Kesällä on liian kuuma. Ulkona. Ulkona on aina liian kuuma, jos lämmintä on yli viisitoista astetta. Luulen, että tänä kesänä sitä on paljon enemmän.
Asiasta pikkuleipiin: sain kesätyötä viideksi viikoksi. Tämä tarkoittaa sitä, että meikällä on kesän lopussa aika paljon rahaa taskussa. Mihin minä sen rahan käytän, sitä en vielä tiedä. Ja päättötodistuksestakin kun on luvattu meikälle rahaa, niin sanoisin, että pääsen kirjaostoksille kuitenkin jo kesäkuussa. Rahatilanne siis näyttää tällä hetkellä vähän enemmän kuin kohtuulliselta, ja sekös piristää mieltä entisestään.
Tuliakvarellista on alkanut tulla aktiivisempi. Viestejä tulee tiuhempaan kuin koskaan, ja pikkuhiljaa alkaa homma lähtemään käyntiin. Kohta alkaa Kirjoitusrykelmän haaste numero kolme. Innolla odotan, mitä Hanna keksii siihen. Osallistun, se on varmaa, ellei (1) lähtökohtana ole Evanescencen kappale tai (2) Paint Shop Pro. Epäilen, ettei ole. Ja tämän lisäksi väänsin tässä viikonloppuna Tuliakvarellille vielä uuden skinin, Tuliakvarelli Theme 3:n.
Olen antanut yhteishakupaperit sekä lukion ainevalintakortit opolle. Minua mietityttää nyt lähinnä se, että miten käytännössä tapahtuu (?) opintopaikan vastaanottaminen sitten kesäkuussa. Ilmoitetaanko meikälle kotiin, että olen päässyt johonkin, vai joudunko ravaamaan ympäri Helsinkiä ja Vantaata katselemassa lukioiden ovia? Toivottavasti pääsen sinne minne hain ja tuo jälkimmäinen ei tapahdu, sillä silloin pääsisin todennäköisesti Norssiin, ja minä en, helkutti soikoon, edes tiedä, missä se sijaitsee. Yritä siinä sitten etsiä. Peukut siis pystyyn, että pääsen Ressuun. Peukut pystyyn, että ne ilmoittaa edes kotisivuillaan, ketkä pääsi sisään.
Ajattelin, että voisinalkaa opiskelemaan kiinaa, jos pääsen Ressuun. Ainakin yhden kurssin voisi kokeilla.
Epäilyttää tosin hieman. Kuulin joltakin, että Ressussa hyörii vain upporikkaita otuksia. Ja sitten siellä hyörisi yksi tyttö, jonka vanhemmat on sähköasentajia. Jo, tiedä häntä, onko jutuissa perää vai ei. Minä en tiedä enkä jaksa välittää. Minä haluan siihen lukioon ja sillä siisti. En usko, että saan suuremmasti ystäviäkään, olenhan tämmöinen ihme erakkoluonne, mutta…
Ostin Moonsorrowin uusimman cd:n, Verisäkeet. Soundi on hieman toisenlainen kuin Voimasta ja kunniasta -kiekolla, mutta kyllä tämän Moonsorrowiksi tunnistaa. Ja Pimeä on loistava kappale. Tämän päivän otsikko on muuten siitä.
Näin toissayönä kamalaa painajaista. Tiedän, että se kuulostaa tässä sanottuna typerältä, mutta unessa joku blondi noita jahtasi meikää ja yritti tappaa. Se oli jo silponut kaikki muut, ja jahtasi meikää verikoirien kanssa. Ja haulikon ja viikatteen. Ja se heitteli mua lumipalloilla ja näki mut, vaikka olin näkymätön. Ja siinä unessa osasin lentää.
Tein tässä välissä myös Shinatryaan uuden ulkoasun. Tämä on sininen ja nimeltänsä Kylmänkukka, tämän ikuisesti jatkuvan talven kunniaksi. Tai ainakin tämä tuntuu kestävän ikuisuuden.
Joku päivä minun pitäisi kaivaa kaapistani musta samettitakkini, ostaa mustaa lankaa ja korjata yksi pieni kohta siitä takista.
Lähetetty Sunnuntaina, 20. Maaliskuuta 2005 kello 18:28. Osion Elämä alla. Kommentointi ei ole sallittu.
On päiviä, jolloin me kaikki pelkäämme pimeää.