Kaikki alkoi aamulla. Matikantunnit oli peruttu, joten menin yhdeksitoista kouluun. Bussissa huomasin, että korppu, joka minun oli pitänyt ottaa mukaan (ja jossa oli koulun lehden tuleva etusivukirjoitus), oli jäänyt kirjoituspöydälleni. Koko nelituntinen päivä oli tietokoneen takomista, sillä ensin oli kaksi tuntia tietotekniikkaa ja sitten kaksi tuntia äidinkieltä, ja äikänmaikka tietenkin pisti minut lehden kimppuun. Siinä sivussa tietotekniikan opettaja intti kanssani pari minuuttia siitä, onko PSP täysi lelu ohjelmana vai eikö. Ja kyllä se muuten on.
Koulusta pästyäni menin ystävien kanssa Jumboon, mutta auta Armias - kukaan ei muistanut bussipysäkin oikeaa kohtaa, joten loppujen lopuksi harhailimme hetken eksyksissä lumisateessa ja löysimme lopulta Jumboon. Siinä vaiheessa olimme litimärkiä. Olin ehtinyt käydä kahdessa kaupassa suhteellisen nopeasti ostamatta mitään, kun sisko soitti: seurakunnan kerhon pitäjän sijainen oli peruuttanut, ja nyt minun piti mennä sinne sijaiseksi, kun sisko ei pärjännyt yksin. Kaksi tuntia kirkuvia lapsia, ja olen naatti. Anti olla viimeinen kerta, kun suostun mokomaan!
Ja koko päivä on valunut johonkin, aikaa ei ole, kokeita on taas vino pino ja niihin pitäisi lukea ja minulla on alemmuuskompleksi Verenkantajan kuvankäsittelyn takia. Niin joo, Verkkomestari on ollut vielä melko hidas lähiaikoina, joten olen miettinyt hostin vaihtoa.
Eilen taas kuvasimme kuviksentunnilla mainosta videokameralla, ja koska kukaan ei kertonut, että se (videokamera) leikkaa nauhan alusta ja lopusta 5 sekuntia pois, juttu meni pilalle. Filmaamme sen uudestaan ensi kerralla - jos kerkiämme.
Nyt ei ole mikään maailmanparantajaolo. Kaikki ihmiset on lisäksi olleet viimeiset 2 viikkoa ihan omituisia, enkä minä ole perillä asioista. Anteeksi siis, etten jaksa juuri nyt hymyillä.
Lähetetty Tiistaina, 30. Marraskuuta 2004 kello 18:24. Osion Elämä alla. Kommentointi ei ole sallittu.
On päiviä, jolloin me kaikki pelkäämme pimeää.