Käväisin maanantaina Tallinnassa — en hamstraamassa piraattituotteita tai viinaa, kuten jotkut saattavat olettaa, vaan ihan vain fiilistelemässä. Sain kummiltani pari ilmaislippua, kaappasin kaverin kainaloon ja päivittelin eteläisen naapurivaltion pääkaupungin vanhaa osaa viiden tunnin ajan.
Oikeastaan kävin vain syömässä ehtaa keskiaikaista murkinaa ehdassa keskiaikaan keskittyneessä ravintolassa ja lukemassa hauskoja kirjoitusvirheitä sisältäviä selitekylttejä kidutusmuseossa. (Ihmisen mielikuvitus on muuten kaikessa julmuudessaankin uskomaton.) Museossa oli kiitettävä valikoima vanhoja kidutusvehkeitä näytteillä, komeimpana ehkä parimetrinen kidutuspenkki ja aina yhtä vaikuttava rautaneito.
Sain laivalle odottamattoman mutta tervetulleen puhelun: minut kutsuttiin viideksi viikoksi töihin. Paljon enempää en kyllä ehtisikään tehdä, sillä tänään saapunut kirje varmisti sen, mitä olen hermoillut ja odotellut viikkotolkulla. Pääsin Helsingin yliopistoon.
Voiko paremmin enää viikko mennä?
Lisäys 24.7.: tänään tuli postia, pääsin myös Tampereen yliopistoon. Otin tosin jo paikan vastaan Helsingistä.
Osiossa Elämä | Kommentteja: 4 »
Nimittäin Shinatrya. Kahden vuoden tauon jälkeen sivuston uusimisessa oli kyllä hommaa.
Osiossa Shinatrya | Kommentteja: 2 »
Ostin Moonspellin uuden lätyn Night Eternalin jo viikko tai kaksi takaperin, mutta sain kuunneltua sitä kunnolla vasta viime yönä. Ostin nimittäin samalla kerralla neljä muutakin levyä, ja jumituin kuuntelemaan ensimmäistä sangen pitkäksi ajaksi.
Night Eternal on kuitenkin parasta, mitä Moonspellilta on tullut ulos pitkään aikaan. Ja se on paljon sanottu yhtyeestä, jolta on tullut ulos aiemmin kahdeksan loistavaa albumia. Oma suosikkialbumini on aina ollut vuonna 2001 ilmestynyt Darkness and Hope, mutta Night Eternalin synkänhaikea tunnelma saattaa hyvinkin nousta sen ohi.
Olen usein juuri Moonspellia kuunnellessani miettinyt, miten paljon olisinkaan menettänyt, jos en olisi vuosituhannen vaihteessa kiinnostunut Internetistä. Moonspell olisi jäänyt väliin, jos en olisi törmännyt siihen sattumalta netin syövereitä luodatessani — sitä kun ei hirveästi Suomen radioissa tai televisiossa kuule. Kun asiaa oikein ajattelee, niin valtaosa kuuntelemastani musiikista on muutenkin löytänyt tiensä luokseni juuri Internetin kautta. Mitä hittoa minä kuuntelisin, jos en seilaisi www:n aavalla merellä?
Rehellisesti sanottuna ajatuskin pelottaa.
Osiossa Mietteitä, Elämä | Kommentteja: 3 »
Olen matkannut autolla viimeisten neljän päivän aikana noin 800 kilometriä, ensin Tampereelle yliopiston pääsykokeisiin ja sitten Turun saaristoon lataamaan akkuja. Näistä ensimmäinen oli lähinnä jään tökkimistä kepillä, en minä Tampereelle tule pääsemään, en edes lukenut kirjoja; jälkimmäinen taas oli enemmän kuin tarpeen, jotta sain itseäni jälleen niskasta kiinni.
Lupasin itselleni saattaa kotisivuprojektini kuntoon ensin maaliskuun loppuun, sitten huhtikuun puoliväliin, toukokuun alkuun, kesäkuun alkuun… Mutta maaliskuun lopulla alkoivat keikkatyöt, huhtikuussa päivät kuluivat yliopiston pääsykokeisiin lukiessa, toukokuussa alkoi ylioppilasrumba ja kesäkuun alussa työt, ja koko ajan pääsykokeet vaanivat taustalla kuin joukko tyytymättömiä aaveita, joiden janoa ei mikään maallinen juoma kykene sammuttamaan. Olin joka päivä jo aamulla herätessäni väsynyt, töistä palatessani uupunut, kirjan avatessani kuollut kuin Tyynen valtameren yli uiva sammakko. Minulla oli koko ajan se äärimmäisen ahdistava tunne, ettei vuorokaudessa ollut tarpeeksi tunteja, ja jos olikin, olin liian väsynyt hyödyntämään niitä. Koko ajan korvieni välissä möyrivät sellaiset hirviöt kuin verbaalisubstantiivit, indefiniittipronominit ja adjektiiviattribuutit, ja tauotta silmäni vastaanottivat ylitsevuotavan paljon informaatiota ja nippelitietoa. Pääsykokeita edeltävänä päivänä vedin silmämigreeniini yliannoksen särkylääkettä ja vietin neljä tuntia vessassa oksentaen. Kokeiden jälkeisenä perjantaina tein töissä kirjaimellisesti kahden ihmisen työt ja juoksin kotiin myöhässä pakkaamaan laukkuani.
Kaksi ja puoli tuntia autossa ja reilu tunti veneessä. Sen verran kesti matka ystäväni saarelle, jonka pitkän ja epäilemättä monimutkaisen ruotsinkielisen nimen olen ehtinyt jo moneen kertaan unohtaa. Se oli hieno männikköinen saari, jonka kyljessä oli emäsaari, sinne vei tie, siellä oli kauppa ja posti, mutta tietä pitkin ei päässyt suon yli asutuksen luo. En käynyt ihmisten ilmoilla, ainoastaan yhteysaluksen laiturin vieressä ihmettelemässä alueen karttaa (du är här) ja keräämässä tupasvillaa. Suihkua ei ollut, vesi maistui raudalta, ulkohuussissa oli iso läjä vanhoja Aku Ankkoja. Aitan patja oli kova, makasin sillä ja nauroin. Paljaiden kalliorantojen, puolukanvarpujen ja mäntymetsän kätköissä oli siellä täällä kätkössä suonsilmiä.
Olisin halunnut jäädä sinne. Meri näkyi ikkunoista, sen suolaisuuden tunsi, se sai unen maistumaan tavallista paremmalta. Makasin puolille päivin aitassa ja kuuntelin lintuja. Ihmiset puhuivat keskenään ruotsia, minä en ymmärtänyt kuin satunnaisen sanan sieltä täältä. Aina silloin tällöin sisäpuhelin soi.
Loppukesäksi minulla ei ole mitään suunnitelmia. Ei todellakaan mitään. Paitsi töitä. Sain viimeinkin pääkoppani nollattua ja taas jostakin projektinsyrjästä kiinni. Yliopiston pääsykokeiden tulokset tulevat kuukauden kuluttua, ja niitä odotellessa voin viimeinkin napata kotisivuni puristusotteeseen ja tehdä ne valmiiksi. En vauhdilla ja tehokkuudella, vaan rauhallisuudella. Minulla ei ole kiire. Ei enää.
Ja jos en pääse yliopistoon ensimmäisellä yrittämällä, minulla on vielä vähemmän kiire. Ah, autuas rauha.
Osiossa Mietteitä, Elämä | Kommentteja: 2 »
Metsästin tänään keskustasta monta tuntia kiinalaisia kaligrafiasiveltimiä ja helposti avautuvaa, viivoitettua muistikirjaa. Ensimmäisiä ei löytynyt sen enempää Suomalaisesta kuin Akateemisestakaan, jälkimmäisestä taas olisi saanut maksaa sangen mielenkiintoisia summia. Kohtuuhintaisia muistikirjoja kyllä löytyi, mutta niissä oli joko tyhjät, viivattomat sivut tai sangen huono avautuvuus. Moleskinen muistikirjoissa olisi ollut molemmat kaivatut ominaisuudet ja vielä todella hyvälaatuinen paperi ja kannet, mutta hintakin oli omaan tarkoitukseeni vähän turhan suolainen.
Jouduin lähtemään ostoksille taidetarvikekauppaan. Kiinalaisia siveltimiä löytyi pienen etsiskelyn jälkeen — minä en vain koskaan olisi uskonut, että ne maksaisivat niin paljon. Opiskelijan kukkarolle ostosreissusta tuli raskas, mutta samaan aikaan pieni mustavalkoisten tekeleiden ystävä pääni sisällä riemuitsi.
Kotimatkalla huomasin kadulla pienen kivijalkakaupan. Sen näyteikkuna oli pieni, vain metrin levyinen, ja oven yllä oli pikkuruinen kyltti, jossa luki paperikauppa. Poikkesin sisään ja kysyin muistikirjoja. Niitä oli tasan kahta lajia, mutta molemmat sopivat tarkoituksiini. Ja hintakin oli vain neljänneksen Akateemisen ja Suomalaisen hinnoista.
Kotimatkalla junassa mietin, miten hienoa olisi perustaa joku päivä oma paperikauppa. Sellainen, jolla ei rikastuisi, mutta jolla saisi iloa elämäänsä. Kauppa täynnä vanhoja, paksukantisia, kauniita muistikirjoja ja kirjoitusvälineitä. Joka perjantai voisin hakea viereisestä kahvilasta kuumaa kaakaota ja katsoa, miten sade valuisi liikkeen markiisia pitkin.
Niin, se olisi hienoa.
Osiossa Elämä | 1 kommentti »
On päiviä, jolloin me kaikki pelkäämme pimeää.